ELÄMÄNTAPAMUUTOS (3kk & 6kk)

Elämäntapamuutokset eivät tapahdu hetkessä, vaan pikkuhiljaa ja silloin muutokset ovat yleensä myös pysyviä. Elämäntapamuutoksen yksi tärkein tavoite onkin lisätä ihmisten yleistä tietoisuutta ruokavaliosta ja kehontoiminnasta sekä liikunnan merkityksestä hyvinvointiin jolloin sinun on helpompi tehdä itsenäisesti parempia valintoja arjessa.

Jos elämäntavoissa on paljon muutettavaa, on onnistuminen huomattavasti todennäköisempää kun muutoksia tehdään 2-3 asiaa kerrallaan eikä kaikkea yritetä muuttaa yhdelläkertaa.

Olipa tavoitteesi sitten sairauksien ennaltaehkäisy, painonpudotus tai yleisesti elämäntapojen parantaminen, valmennukseni perusta on aina kokonaisvaltainen ja pitkäjänteinen elämänmuutos. Maltillisesti tehtyjen muutosten avulla saat terveelliset elämäntavat ja sinulle sopivan ruokavalion pysyväksi osaksi päivittäisiä rutiineja. Valmennus perustuu uusien tapojen ja rutiinien opetteluun, eli en tee sinulle valmista ruokavaliota, vaan yhdessä käymme läpi terveyshistoriaa sekä nykyistä elämäntilannetta ja niiden perusteella tehdään muutoksia yksilöllisesti tarpeen mukaan ja sopivin askelin, jotta muutoksesta saadaan pysyvä.

Valmennuksessa voidaan etsiä ratkaisuja esimerkiksi ravitsemus ongelmiin, stressiin, painonpudotukseen,liikunnan lisäämiseen tai vaikka näihin kaikkiin. Valmennuksesta saat aina keinoja ja yksilöllistä apua juuri sinun tilanteeseesi.

Elämänlaadun parantuminen ei useinkaan vaadi mahdottoman suurta panostusta tai vuosien työtä, vaan oikein valituilla pienillä asioilla on mahdollista saada hyvinkin nopeasti aikaan iso muutos kohti parempaa oloa. Ravinto, liikunta, lepo, työ ja sosiaalinen elämä muodostavat kokonaisuuden, jonka kaikkiin osa-alueisiin valmennuksessa kiinnitetään huomiota.

Fiiliksen Elämäntapamuutos-paketti sisältää kaiken ylläolevan lisäksi:

  • Alkutapaaminen, jossa kartoitamme nykyisen tilanteesi, tavoitteesi, ajankäytön ja motivaation.
  • Ruokapäiväkirjan (5-7pvän) tarkka analyysi jakson alussa, ruokavalion seuranta ja korjaukset koko jakson ajan.
  • Yksilöllinen,Sinulle ja sinun elämäntyylisi sopiva liikunta-suunnitelma, tavoitteitasi tukeva liikunta-ohjelma.
  • Viikottainen motivointi/ sähköposti- ja puhelintuki, ongelmakohtiin puuttuminen ja palaute menneestä viikosta.
  • 3kk:n Elämäntapamuutos-paketti sisältää 6 tapaamista (45min/kerta) valmentajan kanssa. (Tapaamisilla voidaan käydä esim. yhdessä lenkillä,salilla,keskustella ravintoasioista, opetella koostamaan aterioita, käydä kaupassa, tapaamisten sisällöt aina asiakkaan toiveita kuunnellen.)
  • 6kk:n Elämäntapamuutos-paketti sisältää 9 tapaamista (45min/kerta) valmentajan kanssa. (Tapaamisilla voidaan käydä esim. yhdessä lenkillä,salilla,keskustella ravintoasioista, opetella koostamaan aterioita, tapaamisten sisällöt aina asiakkaan toiveita kuunnellen.)

HINTA:

3kk:n Elämäntapamuutos
180€/kk

6kk:n Elämäntapamuutos
145€/kk
(Pyydä tarjous juuri sinunlaiselle ja sinun tarpeitasi palvelevalle paketille)

OTA YHTEYTTÄ:
sfj-fiilis@outlook.com tai 050416969